Joo. En olekaan nyt viikkoon kirjoittanut, lähinnä koska en ole nutrannut, enkä edes syönyt terveellisesti. Oli kaikkea menoa, shoppailureissua, elokuvaa, messuja, että mukamas piti ja kuului syödä muuta. Ja sitten kotonakin teki mieli ja kaupasta tarttui mukaan naksuja ja jäätelöä ja muuta. Yhä jos jotain positiivista haetaan, niin annoskoko on hiukka pienentynyt, se on oikea suunta. Ihan samalla tavalla en kyennyt itseäni täyteen ahtamaan.
Silti paino otti noususuunnan aika makeasti. No, se lähtee kyllä nopeasti alaspäinkin, kunhan jaksaa pysyä tiukkana eikä repsuile. Tuhma minä.
Aloitus: 82,1 kg
Viikko 1: 80,7 kg
Viikko 2: 78,8 kg
Viikko 3: 77,8 kg
Viikko 4: 78,9 kg
Mielessä myös kävi, että onko tämä käytös sitä alitajuista sabotointia laihdutuksen suhteen, että jos pelottaa olla hoikempi. En tiedä mitä sille voisi tehdä, kun kuitenkin aidosti haluan olla parempikuntoinen ja paremman näköinen. Ei se auta kuin jatkaa sinnikkäästi yrittämistä ja muistaa palata ruotuun heti, kun erityistilanne on ohi, eikä sitten viikon päästä...
Monday, April 15, 2013
Tuesday, April 9, 2013
Punnituspäivä, iik.
Jepjep. 100 grammaa jäin tän viikon tavoitteesta, mutta ehkä saan ensi viikolla sen takaisin jos en vaikka lipsuisi niin montaa kertaa :) Iloisesti on ainakin senttejä sulanut keskiarvolla 3,5 joka puolelta, vaikkei sitä yhäkään itse näekään...
Aloitus: 82,1 kg
Viikko 1: 80,7 kg
Viikko 2: 78,8 kg
Viikko 3: 77,8 kg
Eilen maistelin Allévon tuotteita, kun kaveri niitä osti. Tehtiin yhdessä Nutrilettin kanakeitosta lätty puoliksi, iso kasa kasviksia ja Allévon suklaapirtelö puoliksi jälkkäriksi. Se suklaa oli hyvää... Voisin ehkä ostaa sitäkin. Tosin ensin sinnittelen nämä Nutrilettini loppuun, koska en halua että niitä jää kaapin pohjalle. Ne on maksettu, ne tulee syödä.
Ostin myös pari Allévon patukkaa, kun olivat tarjouksessa. Söin kummastakin puolikkaan, mutta korvasin niillä kaksi pirtelöä, joten kalorit jäivät sentään alas. Allévo High Protein Milk Chocolate bar oli kai ihan jees, melko suklainen, mutta sisällä mössö oli vähän mautonta.. Melkein kuin olisi syönyt Nutrilettin Hunger Control Milk Chocolate & Creamy Caramel -patukkaa, josta olisi poistettu se ihana karamelli. Allévo High Protein Strawberry Cheesecake & Lime Flavour oli vielä suurempi pettymys, koska odotin paljon. Mansikka oli liiankin makeaa "hilloa", muuten patukka maistui miedosti valkosuklaiselta ja limeä oli vain pienen pieni häivähdys. Kaipa sitä makeanhimoonsa vetää, mutta yhä se Nutrilettin Creamy Caramel hakkaa tämän mennen ja tullen.
Päivitinpä näitä patukoita tuonne makuarvioihinkin.

Monday, April 8, 2013
Päivä 21
No niin. Nyt olisi kolme viikkoa täynnä, tosin nimikkeellä osanutraus koska olen taas lipsunut viikonlopun aikana aika paljon. Onneksi suurimmaksi osaksi vain mansikoihin ja fetasalaattiin, mutta meni kyllä popkornia ja muuta turhaakin. No, elämä jatkuu, ja nutraus jatkuu yhä. Huomenna on vasta virallinen punnituspäivä mutta lupaavalta näyttää lipsumisista huolimatta.
Uusi ihastus oli laittaa fetasalaattiin punasipulia, olen joskus ennenkin kaupan tiskiltä ostanut sellaista missä sipulia on, mutta nyt vasta kokeilin kotona. Kivan raikas muutos. Sain pidettyä annoskoonkin ihan kohtuudessa, mikä on voitto sinänsä.
Yhäkin vaikeimmaksi koen sen, että ei vaan voi syödä koko ajan. Mulla on sellainen napostelutapa, että ihan koko ajan jotain söisi... Ja sen lopettaminen on hankalaa juuri siksi, että syömistä ei voi kokonaan lopettaa, pitäisi löytää kohtuus. Vähän kuin joku kahviin addiktoitunut ihminen joutuisi liikkumaan maailmassa, jossa ihan joka paikassa tarjotaan kahvia, kaupat on täynnä kahvia, telkkarista pauhaa kahviohjelmia ja sitten kahvia saisikin juoda vain tiettyyn aikaan ja pienen kupin. Ja ihmiset kysyvät, mennäänkö kahville. Ota nyt vähän, ei se haittaa. Kahvia, kahvia, kahvia. Tai mikä vaan muukin addiktio. Mulla se vaan on niin laaja kuin syöminen ylipäätään. En nyt ehkä jotain kaalinkerää ahmi, mutta melkein kaikkea muuta.
Ainakin yhden asian olen jo mielestäni oppinut, nimittäin juomaan vettä. Mulla on nykyään tuollainen 750ml urheiluvesipullo koko ajan käden ulottuvilla ja pidän tavoitteena tyhjentää se vähintään 3 kertaa päivän aikana. Onnistuu kyllä ihan helposti, välillä liiankin hyvin kun saa rampata vessassa. Mutta nyt sitä vasta ajattelee, että ei ole aiemmin edes juonut tarpeeksi, syönyt vain ja ehkä välillä hörpännyt limua. Juon tosin nykyäänkin vähän light-limuja, kun ne vaan on hyviä, mutta panostan veteen enemmän.

Friday, April 5, 2013
Päivä 18
Plääh. Yritin eilen kovasti kiriä takaisin repsun aiheuttamaa painonnousua, ja vedin crosstrainerilla puoli tuntia ja lähdin kävellen kaupungille kiertelemään useammaksi tunniksi. Mutta nyt on lonkka kipeänä, eli täytyy pitää kunnolla taukoa taas liikkumisesta, ja se masentaa. Mulla on niin satunnaista se innoitus liikkua ylipäätään, niin harmittaa että juuri silloin tulee joku "vamma" tai nuha tai jokin, että täytyy lopettaa hetkeksi. Sitten kun voisi jatkaa, ei taas ole motivaatiota, eli mun kunto ei koskaan kasva.
Himo olisi taas suuri käydä ostamassa niitä Nutrilettin patukoita. Voi kun se oli hyvää! Tai muutenkin syödä mussuttaa, koska "tää menee kuitenkin pieleen niin miksi ei heti luovuttaa?" - juuri näin mun pää toimii. Osaan kyllä hyvin selitellä itselleni syitä miksi pitäisi saada herkutella. Ja siksi maha pömpöttää ja painoindeksi on yli 30.
Olen repsahtanut kolme kertaa 19 päivän aikana. Eli noin viiden päivän välein.. Kyllä tekisi mieli ottaa viikonlopuksi yksi vapaamman syömisen päivä... Mutta se tuskin kannattaa vielä, kun tosiaan päässä liikkuu ne karkit ja naksut, pitää ensin saada psyykattua mieleen ne terveellisemmät syötävät. Hukkaanhan tämä menee jos aina viikolla kituuttaa ja viikonloppuna mässäilee. Niin houkuttelevalta kuin se kuulostaakin...
Nälänhallintaan nämä ainakin ovat nyt auttaneet. Yleensä syön aina. Todennäköisesti en tunnista oikeaa nälkää juuri siksi, etten ole ehtinyt sellaista juuri kokemaan. Nyt nutratessakaan ei juuri tule nälkä, melkein kellosta pitää katsoa milloin piti seuraava pirtelö ottaa, mutta tämä on hyvää irtautumista siitä syönnin kierteestä. Ehkä sitten, kun siirryn osanutraukseen, tulee se oikea nälkäkin kolkuttelemaan, ja opin syömään kohtuudella.

Wednesday, April 3, 2013
Aamukahvia soijamaidolla
Nutrauspäivä 16. Repsuilua oli taas ilmassa toissapäivänä, kun menin iltaa viettämään parhaimman kaverini luo. Meillä kun on aina ollut tapana syödä itsemme palloiksi ja juoda itsemme onnellisiksi yhteisissä illanvietoissa... Mutta sain sentään vähän pidettyä kohtuutta. Vain kaksi tortillaa, ennen olisi mennyt 4-6, vain pussillinen popkornia, ennen olisi mennyt megapussi sipsejä.. Ja pelkän suklaan sijaan suklaarusinoita, on sekin kai jo hitusen parempi vaihtoehto. Mansikoita ostettiin myös, mutta ne oli mätiä... Se on harmi kun talvella (ja pitkään vielä keväälläkin) ei saa kunnon mansikkaa tuoreena. Vielä olisi paljon tsempattavaa, ei noillakaan eväillä normaalipainossa pysy jos joka viikko "juhlii" jotain, mutta suunta on oikea annoskoon ja herkkujen etsimisessä.
Eilen palasin ruotuun heti, onneksi. Maistoin myös Nutrilett Hunger Control Milk Chocolate & Creamy Caramel -patukkaa. Ei vitsi että oli hyvää! Pakko ostaa noita kaappiin seuraavaa repsahdusta varten. Ihan oikeasti, maistui karkilta ja hyvältä ja toffeelta, eikä sellaiselta jauhoiselta sinnepäin, kuten olen proteiinipatukoissa tottunut. Toisaalta tuo on aika lähellä pelkkää karkkia, patukassa on 218 kaloria, 14 grammaa proteiinia ja 23 grammaa hiilihydraattia, plus vitamiinit ja hivenaineet. Että on se tuhdimpi kuin Quick Weight Loss-tuotteet, mutta kevyempi kuin tavallinen karkki, ja proteiini on aina hyvästä... Mietin, onkohan ne muut Hunger Control patukat yhtä hyviä, jos ovat, niin ostan kyllä sitten jatkossa karkkien sijaan niitä, kun on niin monta eri makuakin.
Ai niin, ja lisätään vielä loppuun: Mahan murinat ja kurinat ovat helpottaneet, kun vaihdoin rasvattoman maidon light-soijamaitoon. Siinä on jopa vähemmän kaloreitakin. Toisillahan nutraus ylipäätään tekee vatsaoireita, mutta itse en ole mitään erikoista huomannut, nyt maidonvaihdoksen jälkeen. Ehkä ihan ensi alkuun tuli jotain. Yksi mikä voi myös vaikuttaa on se, että useimpina päivinä syön kyllä niitä sallittuja kasviksia vähintään yhdellä ilta-aterialla, eli on sitten jotain kiinteämpääkin vatsassa...

Monday, April 1, 2013
Läski mikä läski...
Nutrauspäivä 14. Hyvin sujuu. Eilen testasin jäädyttää vaniljapirtelön illaksi, ei ainakaan umpijäähän kannata antaa mennä.. Ei oikeastaan ollut minusta mikään hyvä vaihtoehto. Yhäkin vanilja on parasta suurustettuna glucomannanilla.
Eilen oivalsin jotain. Nimittäin sen, että olen tosi lihava. Toki olen aina tiennyt olevani ylipainoinen, ja kyllä peiliin katsoessakin kironnut pömpöttävää mahaa. Mutta olen aina jotenkin ajatellut, että enhän mä NIIN iso ole, ja olen kuitenkin sopusuhtainen. Läski on jakautunut aika tasaisesti ympäri kroppaa ja vyötärö on silti näkyvillä.
Nyt kuitenkin eilen, kun yritin rasvata jalkapohjia sängyllä istuen, tajusin, että läskit oikeasti rajoittaa esimerkiksi liikeratoja. En mä vaan veny ja taivu niinkuin muut, mahamakkarat ja reisimakkarat ja kaikki tulee tielle... Joka paikassa tuntuu pehmustekerros ihon alla. 20 kiloa on oikeastaan aika helkkarin reilu ylipaino, onhan painoindeksini alunperin 32,4 eli merkittävän lihavuuden kohdalla. Mitä?!
Mä olen kuitenkin aina ollut iso. Täysi-ikäisenä olen varmaan alimmillani ollut ehkä kymmenisen kiloa ylipainoinen, en muista varmasti. Sen muistan, että noin 17-vuotiaana käväisin vain viiden kilon ylipainossa mutta söin itseni nopeasti taas palloksi. Ja minun läskini johtuvat tasan tarkkaan siitä, että syön herkkuja joka päivä. Siksi minun täytyy nyt opetella oikeasti syömään kohtuudella, pieniä annoksia, oppia elämään ilman jokapäiväistä herkuttelua...
Jokatapauksessa vaaka rakastaa minua tänään taas vähän enemmän:
Aloitus: 82,1 kg
Viikko 1: 80,7 kg
Viikko 2: 78,8 kg
Senttejä on sulanut keskimäärin noin 2 senttiä joka mittauskohdasta. Oho. Vielä en havaitse silmämääräisesti eroa, mutta kyllä se pian näkyy.

Sunday, March 31, 2013
Hinnoista..
Tänään on päivä 13, sujuu taas siis ihan mukavasti pelkkä nutraaminen. Tosin parina päivänä olen nyt pääsiäisen kunniaksi herkutellut mansikoilla ja appelsiinilla, vaikka täysnutrauksessa marjat ja hedelmät kielletäänkin. Mutta olen pitänyt kohtuuden, ja jokatapauksessa päivän kalorit jäivät todella vähiksi, niin en laske sitä edes repsumiseksi. Toteutan tätä nutraustani vain vähän eri tavalla, koska muutenkin pyrin psyykkaamaan itseni loppuelämäkseni siihen, että juhla ja herkku ei aina tarkoita suklaata ja sipsiä, vaan esimerkiksi juuri mansikoita. Tai muuta kevyttä hyvää ihanaa ruokaa.
Sitten pohdiskelin tätä nutrauksen hintaa. Minun mielestäni nutraaminen on suurinpiirtein samanhintaista tai halvempaa, kuin normaaliruokailu. Mutta se riippuu paljon siitä, mikä on normaalia ruokaa kenellekin, kuinka isoja määriä, ja niin edelleen.
Lisäsin myös tuohon sivupalkkiin sivun "Makuarvioni", jonne lisäilen arvioita näiden Nutrilett (ja ehkä muidenkin) tuotteiden mausta. Itse olisin kaivannut näitä ennen kuin aloitin...

Nutraamisen hintaa voin kuitenkin aukaista. Yhden Nutrilett
Quick Weight Loss –tuotteen hinnaksi tulee n. 0,80 eurosta jopa 1,54 euroon,
tämänhetkisten nettikauppahintojen mukaan. Näitä syödään 5 pussia päivässä
(miehet 6) joten päivittäiseksi ruokamenoksi tulee 4 - 7,7 euroa (miehillä 4,8 - 9,24). Eli noin 120
- 231 euroa kuukaudessa (miehet 144 - 277). Vaihteluväli on todella iso, koska tarjouksia tulee ja
menee jatkuvasti, mutta kalleimmillaankin tuo summa on mielestäni kohtuullinen,
jos antaa painoarvoa helppoudelle, sille että pussit ovat kätevästi valmiina.
Tottakai maku on ihan eri, kuin itse ruokaa ostamalla ja tekemällä, mutta
toiset meistä eivät ole gourmet-kokkeja, joten itsetehty terveellinen,
vähäkalorinen ruoka on jotakuinkin yhtä hyvää kuin Nutrilett.
Kuten sanoin, tarjouksia tulee ja menee. Yleisin hinta mikä näille Quick Weight Loss -tuotteille
monista nettikaupoista löytyy, on 19,90 e / 15 pussia, eli 1,33 euroa per pussi
(plus postikulut tottakai). Halusin kertoa tämän juuri siksi, että voitte itse
verrata hintoja, ja ainakin jättää ostamatta ne paketit joissa yhden pussin
hinta nousee yli tuon. Kannattaa laskea isoissakin paketeissa, että mikä on
yhden kappaleen hinta, se kertoo aika paljon. Itsekin huomasin vasta jälkeenpäin, että tämän minun 20 päivän pakettini hinta ei ollut juuri yhtään halvempi kuin ostaa jokainen tuote erikseen... Oli vaan koottu yhteen, ja hinta hämäsi. Tosin tässä tuli shaker mukana, joka on iso plussa kyllä.
Lisäsin myös tuohon sivupalkkiin sivun "Makuarvioni", jonne lisäilen arvioita näiden Nutrilett (ja ehkä muidenkin) tuotteiden mausta. Itse olisin kaivannut näitä ennen kuin aloitin...
Friday, March 29, 2013
Päivä 11
No niin, nyt on taas muutama päivä selvitty ilman erityisiä repsumisia. Toisinaan syön Nutrilettien lisäksi juuri niitä sallittuja kasviksia, joskus jopa lisään hiukan raejuustoa/fetaa sekaan. Ja kerran korvasin yhden Nutrilett -pirtelön PROfeel mansikkarahkalla, joka on helkkarin hyvää, mutta sekin kaloripitoisempaa kuin Quick Weight Loss'it. Rahkaa saatan kyllä ostaa jatkossakin, koska siinä olisi arvokasta proteiinia... Mutta luotan siihen, että Nutrilettit on kehitetty tosiaan antamaan kaikki tarvittava päivän aikana, vaikka entisenä karppaajana proteiinin määrä näyttääkin vähän nihkeältä.
Mahassa kyllä on kiertänyt tehokkaasti monta päivää jo. Mietin johtuiko se repsumisista, kun tuli yhtäkkiä kauhea määrä rasvaa ynnä muuta, vai johtuuko Nutrilettista, vai siitä että juon rasvatonta maitoa kahvini seassa. Minulla on siis aiemmin tullut laktoosi-intoleranssin oireita rasvattomista maitotuotteista (etenkin maito, ja jotkut halpismaitojäätelöt), siksi normaalisti käytän täysrasvaisia versioita kaikesta kotona. Ja ei, ylipainoni ei todellakaan johdu siitä että juon punaista maitoa sen alle kaksi desiä kahvin seassa päivittäin... Vaan siitä että söin levyn suklaata ja pussin naksuja päivittäin. Tämä siis niille, jotka vannovat päivittäiseen kevyttuotteiden käytön nimeen. Äitini opetti, että kevyemmissä on kemikaaleja, ja ne eivät ole terveellisiä, ja pitää syödä "oikeaa" tuotetta vähemmän jos haluaa laihtua. Ihana äiti tietää kaiken.
Tosin... äiti varoitti myös, että jos juo light-colaa, kuollessaan muumioituu eikä mätäne (koska niin paljon kemikaaleja) ja minä silti juon päivittäin light-limuja.. No, mitäpä ruumiini kunto kuollessa enää minua liikuttaa. Nyt eläessä pitäisi ehkä kiinnittää tosiaan huomio taas lisäaineisiin ja muihin, mitäs kaikkea kivaa ne aiheuttavatkaan. Merkittävin mun kannalta oli se tutkimus, jonka mukaan makeutusaineet aiheuttavat verensokerin heilahtelua ja siten lisäävät nälkää. Eli ei kannattaisi juoda niitä, kun on muutenkin hukassa tuon nälänhallinnan kanssa.

Wednesday, March 27, 2013
Ravintoa, ravintolisiä...
Olen aikanaan
kokeillut vähän joka sorttia ravintolisiä, ainakin niitä joissa lukee ”laihdu
helposti”. Eipä mikään ole tuntunut toimivan, ja useimpia en ole edes syönyt
kuuria loppuun. Tällä hetkellä käytän ravintolisinä satunnaisesti magnesium- ja
monivitamiinitabletteja, päivittäin Piimax C+Biotiinia (hiusten kuntoon),
CLA:ta (rasvanpolttaja) ja L-karnitiinia (myös rasvanpolttoon).
Piimaxia pidän
oikeasti hyvänä tuotteena, olen sitä aiemminkin syönyt ja hiukseni ja kynteni
ovat olleet loistokunnossa. Viime aikoina hiuksia on tippunut ennätysmääriä
joten aloitin taas kuurin. Ja on siinä C-vitamiiniakin.
CLA:sta ja
L-karnitiinista en tiedä toimivatko ne, olin lukevinani netistä tutkimuksia
että joo, jotain voi tapahtua, JOS treenaa. Mutta koska olen hyvä välttelemään
crosstraineriani, mitään ei ole vielä tapahtunut... Syön niitä silti koska CLA
on rasvahappoja, joten kai se tekee hyvää? Ja L-karnitiinista on ollut
muistisairauksien hoidossa apua. Ja kun ne purkit kerran on ostettu, niin miksi
ei.. Olen ollut huomaavinani, että olen energisempi kun otan nämä tabletit,
verrattuna pelkkään aamukahviin. Hyvä siis niinkin.
Lisäksi minulla on
kaapissa Glucomannan-kapseleita. Konjak-nimisen kasvin juuresta jauhettua
ainetta siis, joka turpoaa vedessä ihan älyttömästi. Nämä kapselit toimivat
samalla tavalla kuin Obesimed-laihdutusvalmiste. Ota kapselit ja vettä, ne
turpoavat mahassa, maha tuntuu täydeltä, et syö niin paljon. Yksinkertaista,
kun muistaisi ottaa ne kapselit... Toinen jännä kyllä on, että aine on periaatteessa
kaloritonta (pelkkää kuitua) ja sillä voi suurustaa vähän kuin
perunajauhollakin. Paitsi ettei tarvitse edes keittää, glucomannan suurustaa
kyllä viileääkin vettä mutta paremmin lämmintä. Olenkin käyttänyt sitä tuon vaniljapirtelön suurustamiseen, tulee melkein kuin vanukasta. Tosin ensimmäisellä kerralla koostumus oli aika lailla räkä, isoja kovia klimppejä ja paljon sitkeää löysää massaa.. Mutta sittemmin olen oppinut sekoittamaan tarkemmin sotkuni.
Kuten tästäkin
tekstistä voi aistia, olen kaikkea helppoa yrittänyt, ja todennut, että ei
tässä maailmassa ole kapselia jonka avulla saisin jatkaa juustonaksujen
mussutusta ja silti laihtua. Voivoi.
Tuesday, March 26, 2013
Voihan juustonaksu!
Tänään olisi päivä 8. Ja söin taas juustonaksuja. Mikä hitto mua vaivaa? Se pussin loppu kummitteli tietenkin tuolta kaapista edellisen herkuttelun jäljiltä. Ei täss ä ole mitään järkeä, jos alan repsuilla. Turhia kaloreita, turhia hiilihydraatteja ja kaikista turhimpia transrasvoja ja muuta kemiallista törkyä. Miksi se siis maistuu niin hyvältä?
Tänään olisi viikkopunnituksen aika. Onneksi tein sen aamulla ENNEN juustonaksurepeämistäni. Aloituspainoni oli tosiaan jotain 83 luokkaa, en käynyt juuri ennen aloitusta vaa'alla. Mutta tässä pientä tilastoa, ensimmäinen viikkopunnitus oli siis nutrauspäivä 2.
Aloitus: 82,1 kg
Viikko 1: 80,7 kg
Eli kuten olen laskenutkin, suurinpiirtein puolitoista kiloa viikossa minulta voi tippua nutraamisen aikana, jos muistan liikkua vähän. On kyllä motivoivaa heti nähdä vaa'alla ero, kun se normaali, hitaampi painonpudotus tuntuu kestävän ikuisuuden silloin kun pudotettavaa on näin paljon. Tosin ei nutrauskaan sitten pelasta jos aion taas tehdä näitä repsumisia. Mutta yhä väitän, että saan herkkukoukkuni katki kun vaan sinnikkäästi täysnutraan ja annan itselleni anteeksi nämä lipsumiset. Ei aina voi onnistua, mutta edes suurimman osan aikaa...

Sunday, March 24, 2013
Ensimmäinen repsahdus
No niin. Tietenkin niin pitää käydä. Olen vasta päivässä numero 6 täysnutrausta, ja onnistun repsahtamaan. Piti syödä vain normaalia (kevyttä) ruokaa, pihviä ja salaattia, mutta jotenkin katosi juustonaksupussista yli puolet. Ja suklaamunia iso kasa, kun ei meillä käynytkään kuin pari pikkunoitaa virpomassa.
Morkkis on tietenkin iso ja julma, mutta ajattelen että onneksi voin huomenna palata tiukkaan nutraamiseen, niin ei jää taas herkkujen syönti "päälle".

Saturday, March 23, 2013
Lennossakin mukana
Tänään on päivä 5. Kävimme isän luona auttamassa vähän rempassa, lähinnä pääsimme veljen kanssa hajottamaan paikkoja. Oli ihan hauska reissu, ja huomasin että on näitä ateriankorvikkeita ihan helppo syödä matkallakin.
Tosin en ottanut näitä Quick Weight Loss tuotteita mukaani, vaan kävin ostamassa erikseen muuta. Mukaan tuli proteiinipatukka, josta katsoin että mahdollisimman hyvä kalori/proteiini/hiilarisuhde, ja Nutrilettin Hunger Control Drink Rich Chocolate Flavor, joka on ennenkin ollut ystäväni juuri jos ei ehdi kunnolla syömään. Olen siis jo aiemmin, ennen tätä nutrausta, rakastunut tuon juoman suklaan makuun... Melkein tekisi mieli koko ajan ostaa sitä, mutta kun siinä on tuplat kaloreita näihin Quick Weight Loss -tuotteisiin nähden, niin se kuuluu sitten vain erikoisherkuksi.

Wednesday, March 20, 2013
Päivä 2
Ostin netistä valmiiksi kootun Nutrilett-pakkauksen 20 päivän
kuurille. 40 kappaletta suolaisia syötäviä ja 60 kappaletta makeita, eli 2
keittoa/muuta lämmintä ruokaa päivässä, ja 3 pirtelöä. Ihan ensimmäiseksi
sanoisin, että en suosittele kyllä muita ostamaan noin isoa settiä, koska paria
poikkeusta lukuunottamatta kutakin makua on 15 pussia, ja itsellä ainakin
meinas tulla itku, kun maistoi jotain makua joka oli minusta pahaa, ja kuvitteli syövänsä
loputkin 14 pussillista. Mutta niitä voi muokata ja modata, voi lisätä
mausteita, voi jäädyttää pirtelön ja niin edelleen. Katsotaan, mitä eteen
tulee.
Aiemmista laihdutusyrityksistä voin sanoa että joskus olen
tiputtanut painoa erittäin hyvin ja helposti karppaamalla, mutta nyt en osaa
nähdä itseäni irti hiilarikoukusta. Suunnittelen siis, että sopivan
nutrilett-pätkän jälkeen siirryn taas vähähiilihydraattiselle ruokavaliolle.
Tai ainakin väHEMPIhiilihydraattiselle, mahdollisesti jatkaen osanutraamista.
Viimeisen puoli vuotta olen yrittänyt ”liikkua enemmän ja syödä
vähemmän”. Eli puputtaa salaattia ja treenata crosstrainerilla. Mutta olen hyvä
keksimään tekosyitä. Ei voi crossata jos on jalat kipeenä edellispäivästä, jos
on nuha, jos on kuukautiskivut, ja niin edelleen. Herkutella saa koska on viikonloppu, tai
surullinen mieli, tai muuten vaan tylsää.. Salaattia onnistuin kyllä syömään,
mutta mitä se hyödyttää jos jälkkäriksi katoaa karkkipussi? No, vitamiinit ja
terveellinen ruokailutapa, mutta minä haluan laihtua.
Pyrin siis nutraamalla saamaan sopivan alkusysäyksen
painonpudotukseen, jotta saisin motivaatiota kunnolla pysyä kaukana
herkuttelusta. Tuntuu niin epätoivoselta, kun katsoo vaakaan, että haluaa
luovuttaa kokonaan, läski mikä läski..
Tänään on päivä numero 2 pelkällä nutrilett-ravinnolla. Paino on
82,1 kg. Eilen todennäköisesti paino oli vielä yli 83, mutta en käynyt
vaa’alla, koska ajattelin että ainakin tämän ekan vuorokauden pudotus on vain
nesteitä. Todennäköisesti muukin pudotus vielä, mutta toiveikkaasti ajattelen,
että saisin edes vähän läskistä pois. Pituutta minulla on 160 senttiä, joten
painoindeksini on 32, merkittävän lihavuuden puolella. Lievästi lihavaksi
pääsisin 76,5 kilon alituksella, ja normaalipainoon 64 kilon alituksella. Nämä
ovatkin väli- ja lopullinen tavoitteeni.
Minulla on siis nutrilett-tuotteita 20 päiväksi, ja niiden lisäksi
ainakin suunnittelen, että voin toisinaan syödä salaattia (paketin mukana
tulleissa lapuissa sallitaan vähäenergiset vihannekset ja esimerkkinä annetaan
sienet, parsakaali, kukkakaali, porkkana, kurkku, selleri ja tomaatti). Aion
myös käydä ostamassa rasvatonta maitoa, tai plusmaitoa, aamukahvia varten. Nyt
olen vielä juonut kevytmaitoa kahvissani, enkä tiedä onko sillä lopulta niin
iso merkitys, mutta sitoudutaan nyt kunnolla. Nutrilettin omista lapuista en
ole löytänyt, mutta netistä sain vinkkiä, että pirtelöt kannattaa muutenkin
tehdä rasvattomaan maitoon maun vuoksi, aion ehdottomasti kokeilla koska kaikki
maut eivät ole hyviä. Teen oman postauksen makuarvioinneille ja
muokkausvinkeille vielä.
Tottakai olisi melkein yhtä helppoa tehdä itse ruokaa (salaatteja)
joiden kalorimäärät jäisivät yhtä vähiksi. Mutta ne pitäisi tehdä. Ja laskea,
punnita, miettiä. Saisinko kaikki tarvittavat vitamiinit? Mistä saan proteiinia
ilman rasvaa? Ja niin edelleen. Mielestäni on helpompaa ainakin aloittaa näin,
kun ei tarvitse itse miettiä, sen kun tekee vaan. Pienet annoskoot on myös
plussaa, koska mahalaukku pienenee.
Tuesday, March 19, 2013
Sisäinen kauneuteni pyrkii ulos...
Uusi blogi, uusi alku, uusi motivaatio. Aion kirjoittaa ylös mietteitäni ja tuntemuksiani, kun tavoitteena on oppia syömään oikein ja kevyesti ja saavuttaa ja pitää normaalipaino.
Koska olen malttamaton ihminen ja tiputettavaa on noin 20 kiloa, päätin aloittaa Nutrilettilla. Saan samalla vieroituksen ruoasta, ja voin lähteä miettimään, mitä ruokailutavoissani on vikana.
Aloitin blogin pitämisen oikeasti vasta 31.3, mutta lisäsin tänne aiempia tekstejä päiväkirjastani ja muistiinpanoistani, jotta tämä olisi kokonaisempi lukuelämys heti laihdutusurakkani alusta.
Tervetuloa!

Subscribe to:
Comments (Atom)