Sunday, March 31, 2013

Hinnoista..

Tänään on päivä 13, sujuu taas siis ihan mukavasti pelkkä nutraaminen. Tosin parina päivänä olen nyt pääsiäisen kunniaksi herkutellut mansikoilla ja appelsiinilla, vaikka täysnutrauksessa marjat ja hedelmät kielletäänkin. Mutta olen pitänyt kohtuuden, ja jokatapauksessa päivän kalorit jäivät todella vähiksi, niin en laske sitä edes repsumiseksi. Toteutan tätä nutraustani vain vähän eri tavalla, koska muutenkin pyrin psyykkaamaan itseni loppuelämäkseni siihen, että juhla ja herkku ei aina tarkoita suklaata ja sipsiä, vaan esimerkiksi juuri mansikoita. Tai muuta kevyttä hyvää ihanaa ruokaa.

Sitten pohdiskelin tätä nutrauksen hintaa. Minun mielestäni nutraaminen on suurinpiirtein samanhintaista tai halvempaa, kuin normaaliruokailu. Mutta se riippuu paljon siitä, mikä on normaalia ruokaa kenellekin, kuinka isoja määriä, ja niin edelleen.

Nutraamisen hintaa voin kuitenkin aukaista. Yhden Nutrilett Quick Weight Loss –tuotteen hinnaksi tulee n. 0,80 eurosta jopa 1,54 euroon, tämänhetkisten nettikauppahintojen mukaan. Näitä syödään 5 pussia päivässä (miehet 6) joten päivittäiseksi ruokamenoksi tulee 4 - 7,7 euroa (miehillä 4,8 - 9,24). Eli noin 120 - 231 euroa kuukaudessa (miehet 144 - 277). Vaihteluväli on todella iso, koska tarjouksia tulee ja menee jatkuvasti, mutta kalleimmillaankin tuo summa on mielestäni kohtuullinen, jos antaa painoarvoa helppoudelle, sille että pussit ovat kätevästi valmiina. Tottakai maku on ihan eri, kuin itse ruokaa ostamalla ja tekemällä, mutta toiset meistä eivät ole gourmet-kokkeja, joten itsetehty terveellinen, vähäkalorinen ruoka on jotakuinkin yhtä hyvää kuin Nutrilett. 

Kuten sanoin, tarjouksia tulee ja menee. Yleisin hinta mikä näille Quick Weight Loss -tuotteille monista nettikaupoista löytyy, on 19,90 e / 15 pussia, eli 1,33 euroa per pussi (plus postikulut tottakai). Halusin kertoa tämän juuri siksi, että voitte itse verrata hintoja, ja ainakin jättää ostamatta ne paketit joissa yhden pussin hinta nousee yli tuon. Kannattaa laskea isoissakin paketeissa, että mikä on yhden kappaleen hinta, se kertoo aika paljon. Itsekin huomasin vasta jälkeenpäin, että tämän minun 20 päivän pakettini hinta ei ollut juuri yhtään halvempi kuin ostaa jokainen tuote erikseen... Oli vaan koottu yhteen, ja hinta hämäsi. Tosin tässä tuli shaker mukana, joka on iso plussa kyllä.

Lisäsin myös tuohon sivupalkkiin sivun "Makuarvioni", jonne lisäilen arvioita näiden Nutrilett (ja ehkä muidenkin) tuotteiden mausta. Itse olisin kaivannut näitä ennen kuin aloitin...

2 comments:

  1. Moikka, täällä Sapfo! Mua on kiinnostanut noiden pussien hinnat myös kun tuntuu että vaihteluväli voi olla monta euroa. En nettikauppoja käytä mutta K-supermarketissa taisi olla 15pss kanakeittoa nutriletilta 23 euroa! Aika pirun kallista. S-marketissa taas on ollut alle 20e.

    ReplyDelete
  2. Pitää itsekin käydä vilkaisemassa paikalliset liikkeet, kun torstaina menen jokatapauksessa kaupungille enemmän pyörimään. En kyllä lähtisi maksamaan 23 euroa 15 pussista, sehän on yli 1,5 euroa pussilta. Ei ihme jos monet luulevat tämän olevan kallista, jos ei vertaile hintoja...

    ReplyDelete