Sunday, March 31, 2013

Hinnoista..

Tänään on päivä 13, sujuu taas siis ihan mukavasti pelkkä nutraaminen. Tosin parina päivänä olen nyt pääsiäisen kunniaksi herkutellut mansikoilla ja appelsiinilla, vaikka täysnutrauksessa marjat ja hedelmät kielletäänkin. Mutta olen pitänyt kohtuuden, ja jokatapauksessa päivän kalorit jäivät todella vähiksi, niin en laske sitä edes repsumiseksi. Toteutan tätä nutraustani vain vähän eri tavalla, koska muutenkin pyrin psyykkaamaan itseni loppuelämäkseni siihen, että juhla ja herkku ei aina tarkoita suklaata ja sipsiä, vaan esimerkiksi juuri mansikoita. Tai muuta kevyttä hyvää ihanaa ruokaa.

Sitten pohdiskelin tätä nutrauksen hintaa. Minun mielestäni nutraaminen on suurinpiirtein samanhintaista tai halvempaa, kuin normaaliruokailu. Mutta se riippuu paljon siitä, mikä on normaalia ruokaa kenellekin, kuinka isoja määriä, ja niin edelleen.

Nutraamisen hintaa voin kuitenkin aukaista. Yhden Nutrilett Quick Weight Loss –tuotteen hinnaksi tulee n. 0,80 eurosta jopa 1,54 euroon, tämänhetkisten nettikauppahintojen mukaan. Näitä syödään 5 pussia päivässä (miehet 6) joten päivittäiseksi ruokamenoksi tulee 4 - 7,7 euroa (miehillä 4,8 - 9,24). Eli noin 120 - 231 euroa kuukaudessa (miehet 144 - 277). Vaihteluväli on todella iso, koska tarjouksia tulee ja menee jatkuvasti, mutta kalleimmillaankin tuo summa on mielestäni kohtuullinen, jos antaa painoarvoa helppoudelle, sille että pussit ovat kätevästi valmiina. Tottakai maku on ihan eri, kuin itse ruokaa ostamalla ja tekemällä, mutta toiset meistä eivät ole gourmet-kokkeja, joten itsetehty terveellinen, vähäkalorinen ruoka on jotakuinkin yhtä hyvää kuin Nutrilett. 

Kuten sanoin, tarjouksia tulee ja menee. Yleisin hinta mikä näille Quick Weight Loss -tuotteille monista nettikaupoista löytyy, on 19,90 e / 15 pussia, eli 1,33 euroa per pussi (plus postikulut tottakai). Halusin kertoa tämän juuri siksi, että voitte itse verrata hintoja, ja ainakin jättää ostamatta ne paketit joissa yhden pussin hinta nousee yli tuon. Kannattaa laskea isoissakin paketeissa, että mikä on yhden kappaleen hinta, se kertoo aika paljon. Itsekin huomasin vasta jälkeenpäin, että tämän minun 20 päivän pakettini hinta ei ollut juuri yhtään halvempi kuin ostaa jokainen tuote erikseen... Oli vaan koottu yhteen, ja hinta hämäsi. Tosin tässä tuli shaker mukana, joka on iso plussa kyllä.

Lisäsin myös tuohon sivupalkkiin sivun "Makuarvioni", jonne lisäilen arvioita näiden Nutrilett (ja ehkä muidenkin) tuotteiden mausta. Itse olisin kaivannut näitä ennen kuin aloitin...

Friday, March 29, 2013

Päivä 11

No niin, nyt on taas muutama päivä selvitty ilman erityisiä repsumisia. Toisinaan syön Nutrilettien lisäksi juuri niitä sallittuja kasviksia, joskus jopa lisään hiukan raejuustoa/fetaa sekaan. Ja kerran korvasin yhden Nutrilett -pirtelön PROfeel mansikkarahkalla, joka on helkkarin hyvää, mutta sekin kaloripitoisempaa kuin Quick Weight Loss'it. Rahkaa saatan kyllä ostaa jatkossakin, koska siinä olisi arvokasta proteiinia... Mutta luotan siihen, että Nutrilettit on kehitetty tosiaan antamaan kaikki tarvittava päivän aikana, vaikka entisenä karppaajana proteiinin määrä näyttääkin vähän nihkeältä.

Mahassa kyllä on kiertänyt tehokkaasti monta päivää jo. Mietin johtuiko se repsumisista, kun tuli yhtäkkiä kauhea määrä rasvaa ynnä muuta, vai johtuuko Nutrilettista, vai siitä että juon rasvatonta maitoa kahvini seassa. Minulla on siis aiemmin tullut laktoosi-intoleranssin oireita rasvattomista maitotuotteista (etenkin maito, ja jotkut halpismaitojäätelöt), siksi normaalisti käytän täysrasvaisia versioita kaikesta kotona. Ja ei, ylipainoni ei todellakaan johdu siitä että juon punaista maitoa sen alle kaksi desiä kahvin seassa päivittäin... Vaan siitä että söin levyn suklaata ja pussin naksuja päivittäin. Tämä siis niille, jotka vannovat päivittäiseen kevyttuotteiden käytön nimeen. Äitini opetti, että kevyemmissä on kemikaaleja, ja ne eivät ole terveellisiä, ja pitää syödä "oikeaa" tuotetta vähemmän jos haluaa laihtua. Ihana äiti tietää kaiken.

Tosin... äiti varoitti myös, että jos juo light-colaa, kuollessaan muumioituu eikä mätäne (koska niin paljon kemikaaleja) ja minä silti juon päivittäin light-limuja.. No, mitäpä ruumiini kunto kuollessa enää minua liikuttaa. Nyt eläessä pitäisi ehkä kiinnittää tosiaan huomio taas lisäaineisiin ja muihin, mitäs kaikkea kivaa ne aiheuttavatkaan. Merkittävin mun kannalta oli se tutkimus, jonka mukaan makeutusaineet aiheuttavat verensokerin heilahtelua ja siten lisäävät nälkää. Eli ei kannattaisi juoda niitä, kun on muutenkin hukassa tuon nälänhallinnan kanssa.

Wednesday, March 27, 2013

Ravintoa, ravintolisiä...



Olen aikanaan kokeillut vähän joka sorttia ravintolisiä, ainakin niitä joissa lukee ”laihdu helposti”. Eipä mikään ole tuntunut toimivan, ja useimpia en ole edes syönyt kuuria loppuun. Tällä hetkellä käytän ravintolisinä satunnaisesti magnesium- ja monivitamiinitabletteja, päivittäin Piimax C+Biotiinia (hiusten kuntoon), CLA:ta (rasvanpolttaja) ja L-karnitiinia (myös rasvanpolttoon).
Piimaxia pidän oikeasti hyvänä tuotteena, olen sitä aiemminkin syönyt ja hiukseni ja kynteni ovat olleet loistokunnossa. Viime aikoina hiuksia on tippunut ennätysmääriä joten aloitin taas kuurin. Ja on siinä C-vitamiiniakin. 

CLA:sta ja L-karnitiinista en tiedä toimivatko ne, olin lukevinani netistä tutkimuksia että joo, jotain voi tapahtua, JOS treenaa. Mutta koska olen hyvä välttelemään crosstraineriani, mitään ei ole vielä tapahtunut... Syön niitä silti koska CLA on rasvahappoja, joten kai se tekee hyvää? Ja L-karnitiinista on ollut muistisairauksien hoidossa apua. Ja kun ne purkit kerran on ostettu, niin miksi ei.. Olen ollut huomaavinani, että olen energisempi kun otan nämä tabletit, verrattuna pelkkään aamukahviin. Hyvä siis niinkin. 

Lisäksi minulla on kaapissa Glucomannan-kapseleita. Konjak-nimisen kasvin juuresta jauhettua ainetta siis, joka turpoaa vedessä ihan älyttömästi. Nämä kapselit toimivat samalla tavalla kuin Obesimed-laihdutusvalmiste. Ota kapselit ja vettä, ne turpoavat mahassa, maha tuntuu täydeltä, et syö niin paljon. Yksinkertaista, kun muistaisi ottaa ne kapselit... Toinen jännä kyllä on, että aine on periaatteessa kaloritonta (pelkkää kuitua) ja sillä voi suurustaa vähän kuin perunajauhollakin. Paitsi ettei tarvitse edes keittää, glucomannan suurustaa kyllä viileääkin vettä mutta paremmin lämmintä. Olenkin käyttänyt sitä tuon vaniljapirtelön suurustamiseen, tulee melkein kuin vanukasta. Tosin ensimmäisellä kerralla koostumus oli aika lailla räkä, isoja kovia klimppejä ja paljon sitkeää löysää massaa.. Mutta sittemmin olen oppinut sekoittamaan tarkemmin sotkuni.

Kuten tästäkin tekstistä voi aistia, olen kaikkea helppoa yrittänyt, ja todennut, että ei tässä maailmassa ole kapselia jonka avulla saisin jatkaa juustonaksujen mussutusta ja silti laihtua. Voivoi.  

Tuesday, March 26, 2013

Voihan juustonaksu!

Tänään olisi päivä 8. Ja söin taas juustonaksuja. Mikä hitto mua vaivaa? Se pussin loppu kummitteli tietenkin tuolta kaapista edellisen herkuttelun jäljiltä. Ei täss ä ole mitään järkeä, jos alan repsuilla. Turhia kaloreita, turhia hiilihydraatteja ja kaikista turhimpia transrasvoja ja muuta kemiallista törkyä. Miksi se siis maistuu niin hyvältä?

Tänään olisi viikkopunnituksen aika. Onneksi tein sen aamulla ENNEN juustonaksurepeämistäni. Aloituspainoni oli tosiaan jotain 83 luokkaa, en käynyt juuri ennen aloitusta vaa'alla. Mutta tässä pientä tilastoa, ensimmäinen viikkopunnitus oli siis nutrauspäivä 2.
Aloitus: 82,1 kg
Viikko 1: 80,7 kg

Eli kuten olen laskenutkin, suurinpiirtein puolitoista kiloa viikossa minulta voi tippua nutraamisen aikana, jos muistan liikkua vähän. On kyllä motivoivaa heti nähdä vaa'alla ero, kun se normaali, hitaampi painonpudotus tuntuu kestävän ikuisuuden silloin kun pudotettavaa on näin paljon. Tosin ei nutrauskaan sitten pelasta jos aion taas tehdä näitä repsumisia. Mutta yhä väitän, että saan herkkukoukkuni katki kun vaan sinnikkäästi täysnutraan ja annan itselleni anteeksi nämä lipsumiset. Ei aina voi onnistua, mutta edes suurimman osan aikaa...

Sunday, March 24, 2013

Ensimmäinen repsahdus

No niin. Tietenkin niin pitää käydä. Olen vasta päivässä numero 6 täysnutrausta, ja onnistun repsahtamaan. Piti syödä vain normaalia (kevyttä) ruokaa, pihviä ja salaattia, mutta jotenkin katosi juustonaksupussista yli puolet. Ja suklaamunia iso kasa, kun ei meillä käynytkään kuin pari pikkunoitaa virpomassa.

Morkkis on tietenkin iso ja julma, mutta ajattelen että onneksi voin huomenna palata tiukkaan nutraamiseen, niin ei jää taas herkkujen syönti "päälle".

Saturday, March 23, 2013

Lennossakin mukana

Tänään on päivä 5. Kävimme isän luona auttamassa vähän rempassa, lähinnä pääsimme veljen kanssa hajottamaan paikkoja. Oli ihan hauska reissu, ja huomasin että on näitä ateriankorvikkeita ihan helppo syödä matkallakin.

Tosin en ottanut näitä Quick Weight Loss tuotteita mukaani, vaan kävin ostamassa erikseen muuta. Mukaan tuli proteiinipatukka, josta katsoin että mahdollisimman hyvä kalori/proteiini/hiilarisuhde, ja Nutrilettin Hunger Control Drink Rich Chocolate Flavor, joka on ennenkin ollut ystäväni juuri jos ei ehdi kunnolla syömään. Olen siis jo aiemmin, ennen tätä nutrausta, rakastunut tuon juoman suklaan makuun... Melkein tekisi mieli koko ajan ostaa sitä, mutta kun siinä on tuplat kaloreita näihin Quick Weight Loss -tuotteisiin nähden, niin se kuuluu sitten vain erikoisherkuksi.


Wednesday, March 20, 2013

Päivä 2



Ostin netistä valmiiksi kootun Nutrilett-pakkauksen 20 päivän kuurille. 40 kappaletta suolaisia syötäviä ja 60 kappaletta makeita, eli 2 keittoa/muuta lämmintä ruokaa päivässä, ja 3 pirtelöä. Ihan ensimmäiseksi sanoisin, että en suosittele kyllä muita ostamaan noin isoa settiä, koska paria poikkeusta lukuunottamatta kutakin makua on 15 pussia, ja itsellä ainakin meinas tulla itku, kun maistoi jotain makua joka oli minusta pahaa, ja kuvitteli syövänsä loputkin 14 pussillista. Mutta niitä voi muokata ja modata, voi lisätä mausteita, voi jäädyttää pirtelön ja niin edelleen. Katsotaan, mitä eteen tulee. 
 
Aiemmista laihdutusyrityksistä voin sanoa että joskus olen tiputtanut painoa erittäin hyvin ja helposti karppaamalla, mutta nyt en osaa nähdä itseäni irti hiilarikoukusta. Suunnittelen siis, että sopivan nutrilett-pätkän jälkeen siirryn taas vähähiilihydraattiselle ruokavaliolle. Tai ainakin väHEMPIhiilihydraattiselle, mahdollisesti jatkaen osanutraamista.

Viimeisen puoli vuotta olen yrittänyt ”liikkua enemmän ja syödä vähemmän”. Eli puputtaa salaattia ja treenata crosstrainerilla. Mutta olen hyvä keksimään tekosyitä. Ei voi crossata jos on jalat kipeenä edellispäivästä, jos on nuha, jos on kuukautiskivut, ja niin edelleen.  Herkutella saa koska on viikonloppu, tai surullinen mieli, tai muuten vaan tylsää.. Salaattia onnistuin kyllä syömään, mutta mitä se hyödyttää jos jälkkäriksi katoaa karkkipussi? No, vitamiinit ja terveellinen ruokailutapa, mutta minä haluan laihtua. 

Pyrin siis nutraamalla saamaan sopivan alkusysäyksen painonpudotukseen, jotta saisin motivaatiota kunnolla pysyä kaukana herkuttelusta. Tuntuu niin epätoivoselta, kun katsoo vaakaan, että haluaa luovuttaa kokonaan, läski mikä läski.. 

Tänään on päivä numero 2 pelkällä nutrilett-ravinnolla. Paino on 82,1 kg. Eilen todennäköisesti paino oli vielä yli 83, mutta en käynyt vaa’alla, koska ajattelin että ainakin tämän ekan vuorokauden pudotus on vain nesteitä. Todennäköisesti muukin pudotus vielä, mutta toiveikkaasti ajattelen, että saisin edes vähän läskistä pois. Pituutta minulla on 160 senttiä, joten painoindeksini on 32, merkittävän lihavuuden puolella. Lievästi lihavaksi pääsisin 76,5 kilon alituksella, ja normaalipainoon 64 kilon alituksella. Nämä ovatkin väli- ja lopullinen tavoitteeni.  

Minulla on siis nutrilett-tuotteita 20 päiväksi, ja niiden lisäksi ainakin suunnittelen, että voin toisinaan syödä salaattia (paketin mukana tulleissa lapuissa sallitaan vähäenergiset vihannekset ja esimerkkinä annetaan sienet, parsakaali, kukkakaali, porkkana, kurkku, selleri ja tomaatti). Aion myös käydä ostamassa rasvatonta maitoa, tai plusmaitoa, aamukahvia varten. Nyt olen vielä juonut kevytmaitoa kahvissani, enkä tiedä onko sillä lopulta niin iso merkitys, mutta sitoudutaan nyt kunnolla. Nutrilettin omista lapuista en ole löytänyt, mutta netistä sain vinkkiä, että pirtelöt kannattaa muutenkin tehdä rasvattomaan maitoon maun vuoksi, aion ehdottomasti kokeilla koska kaikki maut eivät ole hyviä. Teen oman postauksen makuarvioinneille ja muokkausvinkeille vielä. 

Tottakai olisi melkein yhtä helppoa tehdä itse ruokaa (salaatteja) joiden kalorimäärät jäisivät yhtä vähiksi. Mutta ne pitäisi tehdä. Ja laskea, punnita, miettiä. Saisinko kaikki tarvittavat vitamiinit? Mistä saan proteiinia ilman rasvaa? Ja niin edelleen. Mielestäni on helpompaa ainakin aloittaa näin, kun ei tarvitse itse miettiä, sen kun tekee vaan. Pienet annoskoot on myös plussaa, koska mahalaukku pienenee.

Tuesday, March 19, 2013

Sisäinen kauneuteni pyrkii ulos...

Uusi blogi, uusi alku, uusi motivaatio. Aion kirjoittaa ylös mietteitäni ja tuntemuksiani, kun tavoitteena on oppia syömään oikein ja kevyesti ja saavuttaa ja pitää normaalipaino.

Koska olen malttamaton ihminen ja tiputettavaa on noin 20 kiloa, päätin aloittaa Nutrilettilla. Saan samalla vieroituksen ruoasta, ja voin lähteä miettimään, mitä ruokailutavoissani on vikana.

Aloitin blogin pitämisen oikeasti vasta 31.3, mutta lisäsin tänne aiempia tekstejä päiväkirjastani ja muistiinpanoistani, jotta tämä olisi kokonaisempi lukuelämys heti laihdutusurakkani alusta.

Tervetuloa!